Pekingin MM-kisoissa nähtiin melko erikoinen episodi, kun kiinalaiskävelijät Liu Hong ja Lu Xiuzhi dominoivat kahdestaan 20 kilometrin kisaa.
500 metriä ennen maalia selvässä johdossa ollut kaksikko kävi keskustelun, jossa he sopivat, että Moskovan MM-pronssimitalisti, maailmanennätyksen kesäkuussa tehnyt Liu saa voittaa.
Liu myönsi Yle Urheilun haastattelussa, että he sopivat Lun kanssa loppuratkaisusta. Kaksikko oli pohtinut, pitäisikö heidän tehdä mestaruudesta kunnon taistelu. Kävelijät olivat kuitenkin päättäneet, että koska Liu oli heistä kokeneempi, hän sai voittaa.
Perjantaina MM-areenalla nähdään myös suomalaisväriä, kun Sanni Utriainen heittää keihään A-karsintaryhmässä klo 14 alkaen.