Erik Haula rankaisi Detroitia vaihtovirheestä – millintarkka rannari yläpeltiin

Erik Haula Boston Bruins / Pallomeri.net

Boston Bruinsin Erik Haula painoi komean voittomaalin Detroit Red Wingsin verkkoon lataamalla tarkan rannarin aivan ylänurkkaan.

Detroit Red Wings otti kotonaan kuokkaan Boston Bruinsilta selkein 5-1-lukemin ja Bostonin Erik Haula nousi tärkeään rooliin iskemällä ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.

Maali syntyi hieman ennen ottelun puoltaväliä, kun Detroit-pelurin laukaus meni maalista ohi ja pomppi suoraan Haulan ulottuville. Detroitilla oli tilanteessa vaihto kesken ja muutenkin porrastukset pielessä, joten Haulalla oli koko baana auki, kun hän sai kiekon lapaansa.

Detroitin vaihdosta tullut pelaaja lähti jahtaamaan Haulaa ja yksi hyökkäyksessä mukana olleista pelaajista onnistui myös polkemaan Haulaa sikäli kiinni, ettei Haulalla ollut mahdollisuutta ajaa keskikaistalta maalille.

Haula ei antanut tämän haitata, vaan hän tuli Detroitin alueelle laidan kautta ja niittasi huikean rannelaakin aivan takayläpesään vieden Bostonin 2-1-johtoon. Tämä osoittautui ottelun käännekohdaksi, sillä Boston meni Haulan maalin jälkeen menojaan taakseen vilkuilematta.

Video tilanteesta osoittaa myös sen, että Detroitin vaihto meni vihkoon kahdella eri tavalla. Ensin liian aikaisin vaihtoon lähtenyt pelaaja sekä ylihyökännyt pakki avasivat Bostonille vastaiskun paikan, mutta virhettä oltiin paikkaamassa virheellä. Haulan päästyä karkuun säntäsi vaihdosta kentälle myös ylimääräinen Detroit-pelaaja, joka ehti takaisin vaihtoon ennen kuin tuomaristo huomasi asian.

Toisaalta ylimääräisen pelaajan olisi lopulta kannattanut vain jatkaa menoaan siltä varalta, että linjatuomari olisi ehtinyt puhaltaa pelin poikki ennen Haulan laukausta. Nyt tämä vaihtosekoilun osa jäi vain Haulan tähtihetken koomiseksi pikku sivujuonteeksi.

Erik Haula hyödyntää Detroitin vaihtovirheen ja niittaa kiekon aivan ylänurkkaan:

Katso myös: Mikko Rantaselta komea esityö Devon Toewsin osumaan – loisti ottelun ykköstähtenä


Pelaajat:
Joukkueet: