Englanti järjesti uskomattomat murskajaiset EM-kisoissa – historian suurinumeroiset lukemat

Englanti

Englanti oli täysin ylivoimainen maanantaina pelatussa EM-kisojen ottelussa Norjaa vastaan, sillä loppunumerot kirjattiin 8-0.

Hieman tahmeasti vielä avausottelussa esiintyneen Englannin ketsuppipullo aukesi oikein kunnolla Norjaa vastaan, sillä ottelu taputeltiin jo ensimmäisen 45 minuutin aikana. Puoliajalle siirryttiin suorastaan murskaavassa Englannin 6-0-johdossa.

Lisää maaleja nähtiin vielä toisella jaksolla, kun Alessia Russo iski numeroiksi 7-0. Kamppailun viimeisen maalin sai kunnian iskeä Bethany Mead, joka osui Norjan verkkoon kolmesti.

Englannin 8-0-voitto oli EM-kisahistorian suurinumeroisin, sillä mikään maa ei ole koskaan aikaisemmin iskenyt kahdeksaa maalia EM-turnauksessa.

Englanti kohtaa alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussa Pohjois-Irlannin perjantaina. Pohjois-Irlanti on jo ulkona jatkopeleistä, sillä maa on hävinnyt kummatkin ottelunsa. Norja puolestaan päättää lohkovaiheen Itävaltaa vastaan. Tuossa ottelussa ratkaistaan lohkon toinen jatkopaikka, jossa vahvemmin tällä hetkellä on kiinni Itävalta.