Emil Ruusuvuori ja Patrik-Niklas Salminen hurjassa iskussa parina ATP Tourilla

Emil Ruusuvuori Stockholm ATP - Pallomeri.net

Emil Ruusuvuori ja Patrik Niklas-Salminen pelasivat parina Marseillen ATP-turnauksen nelinpelissä, ja jälki oli todella kovaa.

Kaksikko jyräsi tiensä aina finaaliin saakka. Sijoittamattomat suomalaiset taipuivat lukemin 3–6, 4–6 niin ikään sijoittamattomille Tšekin Tomáš Macháčille ja Kiinan Zhang Zhizhenille.

Ottelu kulminoitui toisen erän alkuun, jossa suomalaiskaksikolla oli lukuisia murtopalloja, mutta he eivät onnistuneet käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Vastustaja puolestaan nappasi yhden ainoan murtopallonsa turvin breikin ja veivät sen myötä toisen erän ja ottelun nimiinsä.

Mikäli voitto olisi irronnut, olisi temppu ollut todella harvinaista sorttia. Kokosuomalainen kaksikko on voittanut kahdesti turnauksen ATP-nelinpelissä: Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen Itävallassa vuonna 2014 sekä Leo Palin ja Olli Rahnasto Yhdysvalloissa vuonna 1985.

Ruusuvuori pelasi myös kaksinpeliä Marseillessa, mutta hänen taipaleensa päättyi toisella kierroksella 0-2-tappioon espanjalaiselle Alejandro Davidovich Fokinalle.


Pelaajat: ,