Japanin kolmosliigan ottelussa kävi hurjan näköinen kommellus, kun joukko Ehime-faneja lensi katsomosta kentän puolelle.
Japanin kolmosliigassa, eli J3-liigan keskiviikon kierroksella nähtiin pelottavan näköinen, mutta mitä ilmeisimmin lopulta varsin harmittomaksi kommellukseksi jäänyt tilanne ottelussa, jossa Azul Claro Numazu kohtasi Ehimen.
Kyseinen kommellus tapahtui 88. minuutilla, kun Ehimen Toki Yukitomo oli juuri tehnyt ottelun voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman. Yukitomo meni luonnollisesti kentän laidalle juhlimaan maalia Ehimen fanien kanssa, kun katsomon kaide sanoi yhtäkkiä työsopimuksensa irti.
Näin toistakymmentä fania rymähti yhtäkkiä parin metrin korkeudelta kentän pinnalle. Fanit toki voivat syyttää tapauksesta pitkälti itseään, sillä suurin osa kentän puolelle kaatuneista väänsi kaidetta omalla painollaan kaiteen päällä istuen. Onneksi katsomo ei kuitenkaan ollut sen korkeampi, niin vakavammilta seurauksilta vältyttiin.