Saksa saa lisää tulivoimaa – Edmontonin Dominik Kahun saapuu kisoihin

Dominik Kahun Saksa / Pallomeri.net

Pirteästi MM-kisoissa pelannut Saksa saa potentiaalisen ratkaisupelaajan riveihinsä, kun Edmonton Oilersin Dominik Kahun liittyy ryhmään.

Saksa on ollut yksi tämän kevään MM-kisojen pirteimpiä ilmestyksiä, vaikka joukkueen voittokulku pysähtyikin Kazakstanille kärsittyyn yllätystappioon. Silti joukkueen ratkaisijoiden rintama ei ole mitenkään mahdottoman leveä, joten Saksan maajoukkueen johto tähyili vielä mahdollisten NHL-vahvistusten suuntaan.

Tämä kannatti, sillä saalista tuli. Saksan liitto tiedotti, että Edmonton Oilersin hyökkääjä Dominik Kahun liittyy ryhmään. Kahun matkusti Riikaan keskiviikon aikana ja on pelikelpoinen viiden päivän pakollisen karanteenin päätyttyä.

Latvian MM-kisat ovat Kahunille uran viidennet. Vuonna 2019 Kahun teki Saksan paidassa kahdeksassa ottelussa tehot 1+4=5.

Tsekkaa myös: Video: Iso-Britannia jysäytti seuraavan paukun – ensimmäinen suora voitto MM-kisoissa 59 vuoteen


Pelaajat:
Joukkueet: