Uskomaton tulos pika-aidoissa – NFL-sopimuksen tehnyt Devon Allen kellotti historian 3. parhaan ajan

Devon Allen 110m aitajuoksu - Pallomeri.net

Devon Allen teki New Yorkissa sunnuntaina mykistävän tempun kellottaen 110 metrin aidoissa huippuajan, jolla lähennellään jopa ME-lukemia.

Allen voitti kisan ajalla 12,84, joka on historian kolmanneksi paras aika miesten pika-aidoissa. Tulos jää vain neljä sadasosaa Aries Merrittin vuonna 2012 juoksemasta maailmanennätyksestä.

Toista sijaa kaikkien aikojen tilastossa pitää nimissään Grant Holloway ajalla 12,81. Holloway oli mukana myös sunnuntain kisassa New Yorkissa, mutta jäi selväksi kakkoseksi ajalla 13,06.

26-vuotias Allen on melkoinen monitalentti, sillä hän pelasi myös jenkkifutista Oregonin yliopistossa. Hän jätti jenkkifutiksen peluun vuonna 2016 ja on sen jälkeen sijoittunut olympialaisissa viidenneksi sekä neljänneksi. Tänä keväänä hän kuitenkin herätti myös NFL-skouttien kiinnostuksen, mikä johti siihen, että Allen allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen Philadelphia Eaglesin kanssa.

Allen on sanonut keskittyvänsä yleisurheilu-uraansa, joten vielä ei ole varmaa, nähdäänkö hänet Eaglesin riveissä tulevaan kauteen valmistavalla harjoitusjaksolla.

Devon Allen hurjasteli 110 metrin aidat aikaan 12,84:

Jos video ei näy, voit katsoa sen Twitterissä.


Pelaajat: