Video: Deportivo Maldonadon pelaaja munasi avopaikan hämmentävästi – teki käsivirheen maaliviivalla

Deportivo Maldonadon Tomas Conechny / Pallomeri.net

Uruguayn liigassa nähtiin koominen maalipaikan hassaus, kun Deportivo Maldonadon Tomas Conechny teki käsivirheen maaliviivalla.

Deportivo Maldonado hävisi kotonaan Boston Riverille lauantain Uruguayn jalkapalloliigan kierroksella maalein 2-0, mutta tarina olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen.

Maldonadolle nimittäin avautui aivan pomminvarmalta näyttänyt maalipaikka jo ottelun 14. minuutilla, kun Tomas Conechny onnistui siirtämään pallon ohi vastaan syöksyneen maalivahdin.

Mainos alkaa

Boston Riverin pakki ehti hiukan vielä häiritsemään Conechnya, mutta tämä onnistui väistämään taklauksen lähes kokonaan ja oli yhä yksin avonaisen maalin edessä.

Sitten kävi hassusti. Conechny meinasi hukata pallon ja kurottaessaan sitä kohti hän horjahti. Hän sai pistettyä pallon maaliin saakka, mutta horjahtaminen kävi lopulta kalliiksi.

Conechny nimittäin horjahti eteenpäin niin, että joutui ottamaan kädellään vastaan ja juuri samalla hetkellä pallo osui siihen. Hän siis teki epähuomiossa käsivirheen aivan maaliviivalla ja näin ollen osuma hylättiin.

Deportivo Maldonadon Tomas Conechny hukkaa juuri tienaamansa avopaikan tekemällä käsivirheen maaliviivalla:

Katso myös: Video: Suomalaisvahdilta mieletön torjunta Allsvenskanissa – ”Vuoden sairain pelastus”