USA:n päävalmentaja David Quinn löi haastattelun täysin vitsiksi – “Yritämme olla ulkona aamuneljään”

David Quinn

USA:n päävalmentaja David Quinn on joutunut vastailemaan monissa haastatteluissa kaukalon ulkopuolisiin asioihin.

Yhdysvaltojen joukkueiden on vuosien saatossa kerrottu olevan enemmän baareissa kuin MM-kisapeleissä, mikä on johtanut siihen, ettei menestystä ole tullut. Nyt maa on yksi suurimmista mestarisuosikeista, kun välierät käynnistyvät lauantaina.

Joukkuetta luotsaavan David Quinnin huumorintaju oli ainakin kohdillaan torstaina, kun mies lähti täysin mukaan narratiiviin, että joukkueen keskittyminen on bilettämisessä.

– Ei, kyllä me yritämme juoda niin paljon kuin mahdollista. Itse asiassa yritämme olla ulkona aamuneljään, Quinn lohkaisi MTV Urheilun haastattelussa.

– Saatan liittyä pelaajien seuraan. Jos joku palaa ennen aamuneljää, hän ei pelaa ottelussa, luotsi jatkoi ennen puolivälierää.

USA voitti puolivälierässä lopulta Tshekin vakuuttavasti 3-0, joten Quinnilla oli jälleen hymy herkässä ottelun jälkeen.

– Varmistan vain, että alamme juoda aikaisin tänä iltana, Quinn nauratti.

USA:lla on mahdollisuus selvitä modernina aikana ensimmäistä kertaa MM-kisojen finaaliin, kun se kohtaa lauantaina välierässä Saksan.

David Quinn väritteli oikein huolella

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen TÄSTÄ!