Al-Nassrin Cristiano Ronaldo ei voinut sulattaa sitä, ettei hän saanut rangaistuspotkua selkeän käsivirheen seurauksena.
Saudi-Arabiasta tuleva Al-Nassr kohtasi Aasian Mestarien liigan viimeisen karsintakierroksen ottelussa Dubaista kotoisin olevan Al-Ahlin. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla viheltämättä jäänyt pilkku kaiveli Cristiano Ronaldon mieltä rajusti.
Ronaldo haki Al-Ahlin boksin sisällä näyttävää volley-potkua, mutta pallo sujahti maalin yli. Hidastuskuvista käy ilmi, että pallo osui eteen hyppäävän puolustajan vasempaan käteen. Ronaldo olisi mielestään ansainnut ensimmäisellä puoliajalla kaksi muutakin rangaistuspotkua häneen kohdistuneista rikkeistä, ja portugalilainen poistui kentältä puoliajan viettoon raivoissaan. Hän huusi tuomarille ja käski häntä heräämään, minkä jälkeen hän tönäisi kävelyreitilleen osunutta toimitsijaa, joka oli ilmeisesti ottamassa selfietä supertähden kanssa.
Itse ottelussa Al-Nassr nousi pelin loppuminuuteilla 1-2-tappioasemasta 4-2-voittoon ja varmisti paikkansa Aasian Mestarien liigan lohkovaiheessa. Cristiano Ronaldo syötti joukkueensa neljännen osuman.
Ronaldon reaktiot ovat nousseet viime aikoina tapetille, sillä arabimaiden seurajoukkueiden mestaruusturnauksessa mies ei voinut ymmärtää, miksi häntä ei valittu turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Selvä pilkku jää viheltämättä, Cristiano Ronaldo raivostuu ja tönäisee viatonta miestä:
Pelaajat: Cristiano Ronaldo
Joukkueet: Al-Nassr