Colorado ja NY Islanders väänsivät harvinaislaatuisen matsin – Mikko Rantaselle kaksi omaa ennätystä

Mikko Rantanen
Kuva: Getty Images

Colorado Avalanche ja New York Islanders pelasivat harvinaisen maalittoman tasapelin, ja myös Mikko Rantasella oli erikoisempi ilta henkilökohtaisella puolella.

Edes jatkoajalla joukkueet eivät onnistuneet tekemään maalia, ja samankaltainen meno jatkui myös voittolaukauksissa, sillä ainoa onnistuja oli Avalanchen Evan Rodrigues. Tämän osuman myötä ylimääräinen sarjapiste jäi Coloradolle.

Coloradon Alexander Georgieville merkittiin ottelussa 26 torjuntaa, mutta illan todellinen sankari seisoi toisessa päässä, sillä Isles-veskari Ilya Sorokin venyi kiekon tielle peräti 46 kertaa.

Mainos alkaa:

Mikko Rantanen tehtaili Avalanchen vyöryn lomassa myös oman ennätyksensä, kun hän laukoi maalia kohti peräti 10 kertaa. Lisäksi Rantaselle merkittiin myös oma henkilökohtainen ennätys jääajassa, sillä suomalaishyökkääjä viihtyi illan aikana kentällä peräti 29 minuuttia ja neljä sekuntia.

Colorado Avalanche on nyt vaikeamman ajanjakson jälkeen voittanut neljä viimeisestä viidestä ottelustaan. NY Islandersilla on vaikeampaa, sillä se puolestaan on hävinnyt neljä matsia viidestä viimeisestä pelistään.


Pelaajat:
Joukkueet: ,