Christian Eriksenin peliura jatkumassa – edessä paluu Ajaxiin

Christian Eriksen Tanska / Pallomeri.net

Football Italia kertoo, että tanskalaispeluri Christian Eriksenin peliura olisi jatkumassa tutussa ympäristössä Hollannin suurseura Ajaxissa.

Eriksen tuupertui Suomea vastaan pelatussa EM-kisaottelussa kentän pintaan sydämenpysähdyksen vuoksi. Miehelle asennettiin sittemmin tahdistin ja pitkään uumoiltiin, että tanskalaistähden ura olisi pelihommien osalta paketissa. Serie A:ssa ja Interin paidassa jatkaminen ainakin kävi mahdottomaksi, sillä sarjan säännöt eivät salli tahdistimen kanssa pelaamista.

Nyt hän on kuitenkin palaamassa Ajaxiin, josta mies myös aloitti ammattilaisuransa kymmenisen vuotta sitten. Seurassa pelaa myös hollantilaispuolustaja Daley Blind, jolle on niin ikään asennettu sydämentahdistin.

Mainos alkaa

Football Italian mukaan Eriksenin ja Ajaxin neuvottelut ovat edenneet jo pitkälle.

Tanska-Suomi-ottelun erotuomarina toiminut Anthony Taylor muisteli viime viikolla BBC:n haastattelussa dramaattisia hetkiä omasta näkövinkkelistään.


Pelaajat:
Joukkueet: