Video: Chicago Bulls teki täysin sairaan viimeisen minuutin nousun NBA:ssa

Video: Chicago Bulls teki täysin sairaan viimeisen minuutin nousun NBA:ssa

Chicago Bulls teki täysin käsittämättömän nousun vierasottelussa Charlotte Hornetsia vastaan, sillä joukkue oli häviöllä 42 sekuntia ennen loppua kahdeksan pistettä.

Charlotte Hornets näytti jo painelevan vakuuttavaan voittoon, koska isännät olivat reippaassa johdossa lähes koko viimeisen minuutin ajan. Chicago kuitenkin osoitti huimaa taisteluluonnetta, kun Zach LaVine oli yksin repimässä joukkuettaan mukaan voittotaisteluun.

Kiri käynnistyi reilut 40 sekuntia ennen loppua, kun LaVine upotti kolmen pisteen heiton ja kavensi eron viiteen pisteeseen. Hornets onnistui kuitenkin toisessa päässä, joten eron pienentyminen ei näyttänyt vain riittävän.

Charlotte johtikin ottelua vielä viidellä pisteellä, kun kellossa oli vain reilut seitsemän sekuntia. Tässä vaiheessa estradin valtasi LaVine-show, sillä Bulls-tähti nosti kolmosellaan Bullsin kahden pisteen päähän. Tämän jälkeen Bulls riisti jälleen pallon itselleen ja se pelattiin LaVinen käsiin. Tulikuumalla heittokädellä liikkeellä ollut LaVine linkosi jälleen pallon liikkeelle ja se kolahti sisään, kun kelloon jäi vain 0,8 sekuntia.

Näin ollen Bulls ryösti todella uskomattomalla tavalla voiton numeroin 116-115. Ottelun ehdoton sankari oli LaVine, joka tehtaili ottelussa yhteensä 49 pistettä.

Chicago Bulls teki huiman nousun voittoon

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen YouTubesta!

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut