Chicago Blackhawksin organisaatio on joutunut jälleen kohun silmään, sillä toinenkin pelaaja on nostanut syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kohu käynnistyi kaksi vuotta sitten, kun seuran entinen pelaaja Kyle Beach astui julkisuuteen. Beach kertoi seuran entisen videovalmentaja Brad Aldrichin seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä joukkueen mestaruuskevään 2010 aikana.
Chicago sopi tapauksen Beachin kanssa ilman oikeudenkäyntiä. Seuran kerrottiin myös peitelleen tapausta. Se poikikin lopulta myös kahden miljoonan dollarin sakot NHL:stä, minkä lisäksi Joel Quenneville joutui eroamaan Floridan päävalmentajan paikalta, sillä mestariluotsi vaikutti Chicagossa tapausten aikaan. Myös Chicagon GM Stan Bowman joutui eroamaan.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin kohu sai uuden käänteen, kun myös toinen pelaaja on nostanut kanteen Brad Aldrichia vastaan. Syynä on niin ikään seksuaalinen hyväksikäyttö.
Kanteessa on todella kovia väitteitä entisen videovalmentajan käytöksestä, sillä pelaaja väittää videovalmentajan tarjonneen hänelle ja yhdelle naiselle makuuhuonettaan seksin harrastamista varten. Kun he harrastivat seksiä, videovalmentaja oli kanteen mukaan tullut huoneeseen ja yrittänyt päästä mukaan.
Tämän lisäksi pelaajan mukaan Aldrich lähetti myös häiritseviä ja sopimattomia tekstiviestejä. Eräällä kerralla hän halasi pelaajaa takaa ja hieroi itseään hänen pakaroitaan ja selkäänsä vasten.
Myös seuran suuntaan on kanteessa esitetty vakavia syytöksiä, sillä pelaaja väittää kanteessa Blackhawksin suhtautuneen välinpitämättömästi ja piittaamattomasti, kun hän kertoi asiasta valmennukselle.
Joukkueet: Chicago Blackhawks