Carlos Alcaraz koki karmeaa epäonnea – nilkkarallit päättivät ottelun jo toiseen pisteeseen

Carlos Alcaraz

Maailmanlistan kakkospelaaja Carlos Alcaraz oli äärimmäisen epäonninen Rio de Janeiron ATP-kisan avauskierroksella.

Espanjalainen kohtasi avauskierroksella brasilialaisen Thiago Monteiron (ATP-117), eikä ottelun ennakkosuosikista ollut sen käynnistyessä mitään epäselvyyttä.

Matsi oli kuitenkin ehtinyt vasta toiseen pisteeseensä, kun Alcaraz teki nopean suunnanmuutoksen, eikä massakenttä alla antanutkaan sellaista liukua kuin hän oli olettanut vaan miehen nilkka taittui ilkeän näköisesti.

Alcarazia hoidettiin penkin puolella, mutta lähikuvat näyttivät, että nilkka oli todella pahasti turvoksissa, ja niinpä hän joutui antamaan kotiyleisön suosikille luovutusvoiton.

Ottelun jälkeen Alcarazin tiimistä viestittiin, että pahimmalta oltiin vältytty ja espanjalaisen pitäisi palautua pelikuntoon viikon tai parin huililla.

Carlos Alcaraz loukkaantui jo toisessa pisteessä:

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen Tennis Channelin X-tilillä.


Pelaajat: