Rikard Grönborg ja Petri Kontiola viimeistelevät MTV:n ja C Moren MM-tiimin

C Moren
Kuva: C Moren tiedote

MTV:n ja C Moren kiekkotiimi vahvistuu kotikisojen alla entisestään. Perjantaina 12.5. alkavien jääkiekon miesten MM-kisojen käänteitä purkavat myös lähes suoraan kaukalosta studiopöydän taakse loikkaava Petri Kontiola sekä Tapparan uusi päävalmentaja Rikard Grönborg.

C Moren kiekkotiimi on valmiina tasan viikon päästä käynnistyviin jääkiekon MM-kisoihin. Urakka on iso, sillä reilun kahden viikon aikana edessä on 64 ottelua, joista yli 20 esitetään C Moressa pitkän ottelustudion kera. Suomi-kiekon konkareista koostuvaan asiantuntijaryhmään liittyy vielä kaksi nimekästä kiekkopersoonaa.

Viime keväänä studiovaloissa debytoinut Petri Kontiola tähdittää jälleen MM-lähetyksiä. Pari viikkoa sitten pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa Ilveksen paidassa pronssimitaliin päättänyt Kontiola on myös tuttu näky Leijonien riveistä. MM-kaukaloista Kontiola keräsi palkintokaappiinsa kolmesti hopeaa.

Lisäksi Tapparan uusi päävalmentaja Rikard Grönborg ottaa keväällä tuntumaa uuteen kotihalliinsa C Moren asiantuntijan roolissa. Ruotsin mestarivalmentaja on myös marinoitu MM-turnauksissa, sillä Grönborg on luotsannut Tre Kronorin kahteen maailmanmestaruuteen vuosina 2017 ja 2018.

Jääkiekon MM-kisat ovat ympäri Euroopan kiekkokansan vuoden kohokohta. Itselläni on alkamassa erilainen MM-kisakokemus uudessa roolissa – valmentajan sijaan katsojana ja asiantuntijana. Toivon, että pystyn värittämään katsojille myös mitä valmentajan päässä liikkuu penkin takana ja pukuhuoneessa”, kertoo Grönborg tiedotteessa.

Grönborg on mukana Ruotsin perjantai-illan avausottelussa, Suomi–Ruotsi-pelissä ja muutamissa muissa suorissa C Moren ottelulähetyksissä. Grönborg nähdään kisojen aikana myös Mestareiden pöydän keskusteluissa muiden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi hän avaa läpi turnauksen näkemyksiään kisojen tapahtumista ja tähdistä useissa eri ohjelmissa.

C Moren yhdeksänhenkiseen asiantuntijaryhmään kuuluvat lisäksi jo aiemmin julkistetut Sami KapanenOlli JokinenKarri KiviLasse KukkonenTero LehteräNiklas Bäckström ja Janne Pesonen

C More esittää kaikki 12.–28. toukokuuta pelattavan MM-turnauksen ottelut. MTV3-kanavalta ovat katsottavissa Leijonien pelit sekä ratkaisuottelut.