Bundesliigan suurseurat auttavat pienempiään – keräsivät erittäin avokätisen kolehdin

Bundesliigan suurseurat auttavat pienempiään – keräsivät erittäin avokätisen kolehdin

Bundesliigan suurseurat päättivät antaa tukensa talousongelmien kanssa painiville pienemmille seuroille. Seurat lahjoittavat yhteensä 20 miljoonaa euroa.

Koronaviruskriisi toi esiin jälleen Saksan Bundesliigan erityisen luonteen. Ammattilaisurheilussa varsinkin suuremmat seurat keskittyvät usein, ja tietysti aivan ymmärrettävästi, vain oman etunsa ajamiseen.

Saksan edustajat tämän kauden Mestarien liigassa, eli Bayer Leverkusen, Bayern München, Borussia Dortmund ja RB Leipzig päättivät toimia toisin. Seurat tiedottivat 20 miljoonan euron solidaarisuusrahastosta, josta on tarkoitus jakaa tukea muille Bundesliigan seuroille sekä myös 2. Bundesliigan seuroille.

Rahaston varat tulevat ensi kauden mediaoikeuksista, jotka suurnelikko päätti pistää rahastoon. Mediarahoista kertyi rahastoon siis noin 12,5 miljoonaa. Loput 7,5 miljoonaa seurat pulittivat suoraan omista taskuistaan.

– Olemme aina sanoneet, että olemme solidaarisia niitä seuroja kohtaan, jotka ajautuvat ongelmiin itsestään riipumattomista syistä, kuten tässä täysin ennenkokemattomassa tilanteessa, totesi Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke Deutsche Wellen haastattelussa.

Watzke todella tietää mistä puhuu, sillä hänen seuransa joutui taistelemaan omasta olemassaolostaan vuonna 2005. Tuolloin Dortmund pysyi pinnalla muun muassa Bayern Müncheniltä saatu kahden miljoonan euron laina.

– Tämä aloite todella alleviiva, ettei solidaarisuus Bundesliigassa ja 2. Bundesliigassa ole pelkkää sanahelinää, sanoi puolestaan Saksan jalkapalloliigan kattojärjestön DFL:n puheenjohtaja Christian Seifert.

DFL:n hallitus tulee määrittämään kriteerit joiden perusteella solidaarisuusrahaston varat tullaan jakamaan.

Lue myös: KHL järjestää ”varjoplayoffit” – myös Jokerit mukana

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut