Kauden alulle takapakkia? – Saksan futiksessa 10 uutta koronatartuntaa

bundesliiga-koronavirus -pallomeri.net

Saksan pääsarja Bundesliiga olisi suunnitelmien mukaan tarkoitus käynnistää tauon jälkeen jo ensi viikolla – tarkemmin sanottuna 16. toukokuuta.

Viikonloppuna taivaalle asettui tämän tavoitteen osalta kuitenkin synkkiä pilviä, sillä Bundesliiga-seura FC Kölnin joukkueessa todettiin kolme koronavirustartuntaa.

Kaikki henkilöt ovat seuran mukaan oireettomia ja he ovat asetettu nyt kahden viikon kotikaranteeniin. Tartunnat tulivat ilmi, kun kaikki seuran työntekijät testattiin. Julkisuuteen ei eritelty, ketkä tartunnan ovat saaneet, mutta saksalaismediassa kiersivät huhut, että positiivisen testituloksen antaneista kaksi oli pelaajia.

Nyt synkkiä pilviä on kasaantunut entistä enemmän, sillä Saksan ammattilaisjalkapalloliigoja pyörittävä DFL kertoi maanantaina nettisivuillaan, että miesten kahdelta korkeimmalta sarjatasolta on aktiivisen testauksen tuloksena löytynyt yhteensä kymmenen koronavirustapausta.

Testejä on tehty yhteensä 1 724, joten prosentuaalisesti positiivisia testituloksia on siis kuitenkin varsin vähän.

Kauden jatkuminen vaatii vielä hallituksen hyväksynnän, joka saatetaan saada keskiviikkona, elleivät tuoreet käänteet ole esteenä. Vahvimmin esillä kauden aloituspäiväksi ovat olleet 16.5. sekä 23.5.