Uskomatonta menoa Bristolissa: Juoksija voitti vahingossa väärän kisan ja hylättiin

bristolin puolimaratoni omar ahmed

Bristolissa järjestetty puolimaratoni – ja sen rinnalla juostu 10 kilometrin kisa – saivat koomisen sorttisia piirteitä viikonloppuna.

Omar Ahmedin tarkoituksena oli juosta 10 kilometrin kisa, mutta jossain kohtaa kahden eri matkan reitit erkanivat toisistaan ja Ahmed lähtikin juoksemaan puolimaratonia.

Tämä ei miestä kuitenkaan sekoittanut, sillä hän tykitti kisan voittajaksi lähes viiden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Chris Thompsoniin. Ahmed pysäytti kellot tunnin ja kolmen minuutin kohdalla.

Mainos alkaa

Järjestäjät olivat kuitenkin armottomia: Ahmed oli ilmoittautunut juurikin 10 kilometrin kisaan eikä suinkaan 21,1 kilometrin puolimaratonille, joten hänet oli pakko hylätä.

Miehen huima juoksu sai kaikesta huolimatta erityismaininnan järjestäjiltä, ja tarina sai lopulta melko onnellisen lopun.

– Kunnioitamme hänen suoritustaan ja olemme kutsuneet hänet huippu-urheilijana ensi viikon Great Manchester Runiin. Tietysti odotamme näkevämme hänet jälleen myös ensi vuonna Bristolissa 2022 Great Bristol Run -kisassa.

Sitä ei vielä tarkemmin täsmennetty, millä matkalla Ahmed halutaan ensi vuonna – ihan tarkoituksellisesti – nähdä.

Mikäli tweetti ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Tsekkaa myös: Video: Maailman vahvin mies hurjana nyrkkeilykehässä – tyrmäsi vastustajansa avauserässä