Video: Ben Bishop sai hennon osuman – esitteli kuolevan joutsenen

Video: Ben Bishop sai hennon osuman – esitteli kuolevan joutsenen

Dallas Starsin Ben Bishop ei onnistunut hankkimaan joukkueelleen jäähyä, vaikka heittäytyminen olisi ansainnut vähintäänkin Oscar-palkinnon.

Dallasin ja St. Louisin välisestä ottelusarjasta on muodostumassa melkoinen näytelmä, sillä keskustelua riittää jokaisen ottelun jälkeen. Kolmannen pelin jälkeen otsikot varasti Esa Lindell, jonka filmaus herätti raivokasta keskustelua Sportsnetiä myöten.

Hieman vastaava suoritus nähtiin myös neljännessä ottelussa, kun Stars-vahti Bishop sai maalinsa takana pienen osuman Blues-hyökkääjä David Perronin mailasta. Huitaisua kukaan ei lähde kiistämään, mutta Bishopin reaktio tilanteeseen oli vähintäänkin erikoinen.

Nimittäin veskari heittäytyi jään pintaan ja yritti kalastella joukkueelleen jäähyä. Tuomaristo ei hyppyä ostanut ja se saikin Bishopin hermostumaan. Protestointi ei kuitenkaan tuonut tulosta, joten kaukalossa jatkettiin tasaviisikoin.

Lopputulos oli kuitenkin Bishopille mieluinen, sillä Dallas nappasi 4-2-voiton ja löi ottelusarjan tasoihin. Yksi isäntien sankareista oli huimaa kevättä pelaava Roope Hintz, joka osui jälleen tolppien väliin.

Ben Bishop yritti kalastella jäähyä nololla hypyllä

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen YouTubesta!

Kaikki NHL:n pudotuspelit näkyvät suorana lähetyksenä Viaplayn kautta!

Jaa tämä:

Joukkueet:
Pelaajat:

Aiheeseen liittyvät julkaisut