Barcelona laittanut Griezmann-siirron jäihin – katseet käännetty Neymariin

Barcelona laittanut Griezmann-siirron jäihin – katseet käännetty Neymariin

Espanjasta kuuluu kummia, sillä Barcelona on tiettävästi aikeissa hankkia PSG:n brassitähti Neymarin takaisin Kataloniaan.

Neymar siirtyi kaksi vuotta sitten todellisella shokkisiirrolla Pariisiin, kun PSG maksoi brassista peräti 222 miljoonaa euroa. Ura ei ole kuitenkin sujunut odotetulla tavalla Ranskassa, vaan miehen on huhuttu haluavan takaisin Barcelonan riveihin.

Barcelonan oletettiin jo hankkivan Atlético Madridin tähtihyökkääjä Antoine Griezmann, mutta Marcan mukaan siirto olisi nyt laitettu jäihin. Espanjalaislehden mukaan syynä olisi Griezmannin korkea hinta sekä palkkapyyntö.

Katalonialaislehti Sport tietää kertoa, että Barcelonan johto olisi kääntänyt katseensa Pariisiin tarkoituksena hankkia Neymar takaisin seuraan. Yksi iso ongelma on PSG:n haluttomuus myydä supertähteään, joten siirtosumma tulisi olemaan suorastaan taivaallinen. Aikaisemmin huhuissa liikkui, että toiseen suuntaan matkaisi Ousmane Dembele, jonka avulla siirtosummaa saataisiin hilattua alaspäin.

Nähtäväksi jää, että saadaanko kesän aikana todistaa todellista megasiirtoa. Se on kuitenkin varmaa, että Barcelona tulee hankkimaan hyökkäyspäähänsä vahvistuksia.

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut