Barcelona huijasi Antoine Griezmannin siirrossa – sai naurettavan pienen sakon liitolta

Athletic Bilbao-Barcelona Antoine Griezmann barcelona la liga

Barcelona on saanut sakon Espanjan jalkapalloliitolta, sillä seuran katsottiin rikkoneen sääntöjä Antoine Griezmannin siirron kanssa.

Atlético Madrid teki aikaisemmin valituksen Barcelonan toimista, sillä sen mukaan Griezmannin siirtoa alettiin sopimaan kulisseissa jo alkuvuodesta, jolloin ranskalaistähden ulosostopykälä oli vielä 200 miljoonaa euroa. Siirto julkistettiin kuitenkin vasta heinäkuun puolella, jolloin ulosostopykälä tippui 120 miljoonaan euroon.

Todistusaineisto puolsi Atlético Madridin näkemystä, sillä Espanjan jalkapalloliitto totesi Barcelonan rikkoneen sääntöjä.

Mainos alkaa

Tuomiona olikin, että Barcelonalle tuomittiin sakkorangaistus, jota voidaan pitää suorastaan häpeällisen naurettavana. Nimittäin Barcelona joutuu maksamaan sääntöjen rikkomisesta ”hurjan” 300 euron sakon.

Liitto myönsi itsekin, että sakko ei vahingoita laisinkaan Barcelonaa, jolle kyseessä on aivan kahvirahat. Tiedotteessa todettiin ihan suoraan, että rangaistus tuskin estää muita seuroja toimimasta vastaavalla tavalla tulevaisuudessa.