Balkan-pelaaja teki röyhkeän ja nolon tempun – pelasi aikaa kierähtämällä paareilta maahan

Balkan Botevgrad

Bulgarian kolmosliigan ottelussa nähtiin naurettavaa pelleilyä, kun Balkan Botevgradin pelaaja pelasi aikaa tippumalla paareilta.

Balkan Botevgrad voitti Belasitsan kotonaan Bulgarian kolmosliigan vappuaaton kierroksella maalein 2-1 ja ottelun lopussa nähtiin poikkeuksellisen härskiä ajanpeluuta.

Eräs Balkanin pelaajista makasi 93. minuutilla maassa väittäen saaneensa jalkavamman. Ottelun erotuomari puuttui asiaan, käski paarinkantajat kentälle ja komensi heidät kärräämään Balkanin pelaajan pois kentältä.

Pelaaja hoksasi nopeasti, että vaikka paarinkantajina toimi kaksi vanhempaa herraa, niin maisema vaihtui melko nopeasti. Balkanin pelaaja sai mielestään nerokkaan idean ja yhtäkkiä kellahti paareilta kumoon.

Paarinkantajat yrittivät päästä nopeasti takaisin rytmiin, mutta ensimmäinen spurtti vei toiselta kantajalta voimat ja hän kippasi suoraan Balkanin pelaajan päälle.

Näin pelaaja lopulta sai haluamansa, sillä paarireissu kesti kauan, kun järjestymies tuli paikkaamaan toista kantajaa.

Balkan Botevgradin pelaaja yrittää pelata aikaa kellahtamalla paareilta pois:

Katso myös: Glen Kamara maalasi komeasti Eurooppa-liigassa ja johdatti Glasgow Rangersin finaaliin