ATP Tourilla melkoista komiikkaa: Puhelin soi juuri syötön hetkellä – kyseessä olikin pelaajan oma luuri

Harold Mayot ATP Tour

Barcelonan ATP-turnauksessa päästiin tiistaina todistamaan koomista hetkeä, josta vastasi Harold Mayot – tai tarkemmin sanottuna hänen puhelimensa.

Mayot oli syöttämässä tiukassa paikassa toisen erän alussa, sillä taululla seisoivat 15-40 lukemat, joten Cameron Norriella oli kaksi murtopalloa.

Juuri, kun Mayot valmistautui syöttöönsä, katsomossa soi puhelin. Tai näin ainakin luultiin, ja myös Mayotin kasvoilla välähti turhautunut ilme, kun hänen keskittymisensä pilattiin.

Mainos alkaa:

Hetken päästä tuomari kuitenkin viittoili Mayotille, että ääni tulee ranskalaispelurin mailalaukun suunnalta. Mayot säntäsikin välittömästi penkin suuntaan, kaivoi luurin käteensä ja hiljensi puhelun.

Kuten arvata saattaa, hän myös menetti syöttönsä hetkeä myöhemmin.

Mayot onnistui lopulta viemään toisen erän nimiinsä tie-breakin jälkeen 7-6 tasoittaen erälukemat 1-1:een.

Kolmannen erän alussa hän joutui kuitenkin luovuttamaan loukkaantumisen takia, joten Norrie eteni jatkoon.

Harold Mayot unohti laittaa puhelimensa äänettömälle:

Mikäli video ei syystä tai toisesta näy upotettuna, voit katsoa sen myös Tennis TV:n X-tilillä.