Video: Täyttä Hollywood-draamaa FAI Cupissa – Athlone Town tasoitti jatkoajan lisäajalla suoraan aloituspotkusta

Athlone Town / Pallomeri.net

Irlannin cupissa nähtiin huikeaa draamaa, kun jatkoajan lisäajalla tappiolle jäänyt Athlone Town ampui tasoituksen suoraan aloituspotkusta.

Hollywoodin urheiluelokuvien käsikirjoituksia moititaan usein utopistisiksi, mutta aina välillä urheilukentällä käy niin, että totuus on paljon tarua ihmeellisempää.

Juuri tästä oli kyse Irlannin FAI Cupin neljännesvälieräottelussa, jossa kohtasivat Athlone Town ja Waterford FC. Ottelun varsinainen peliaika oli jo hyvin dramaattinen, kun Athlone luuli jo voittaneensa pelin mentyään 3-2-johtoon 88. minuutilla. Glen McAuley painoi tuolloin illan toisella maalillaan pallon pilkulta pussiin ja kaiken piti olla selvää.

Mainos alkaa

Waterford kuitenkin tasoitti 91. minuutilla ja peli meni jatkoajalle, jossa näytti tapahtuvan ratkaiseva käänne toiseen suuntaan. Ottelussa pelattiin jo jatkoajan lisäaikaa, kun Waterford meni 4-3-johtoon.

Sitten tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Athlone lähti vielä kerran yrittämään, mutta aikaa oli äärimmäisen niukalti. Athlonen aloituspotku annettiin McAuleylle, joka päättikin pitkän pallon sijaan ampua vielä vähän pitemmän pallon ja tykitti pelivälineen omalta kenttäpuoliskolta Waterfordin veskarin yli maaliin ja tasoitti lukemiksi 4-4 vieden pelin rankkareille.

Tähän Athlonen satumainen tarina lopulta päättyi, sillä neljän kierroksen mittaiseksi ehtineessä rankkarikisassa McAuley oli ainoa Athlonen pelaaja joka sai pallon maaliin ja kun Waterfordin jokainen ampuja onnistui, niin vierasjoukkue jatkoi matkaansa cupin puolivälieriin.

Athlone Town tasoittaa suoraan aloituspotkusta jatkoajan lisäajalla:

Katso myös: Video: Hurja näky – valtava pölypyörre pysäytti jalkapallomatsin Boliviassa