EM-karsintaottelu Armenia-Kroatia keskeytettiin, kun kentän yllä lentänyt drone välitti poliittista viestiä liehuttamalla kiistanalaista lippua.
Armenian ja Kroatian välinen jalkapallon EM-karsintaottelu keskeytyi maanantaina harvinaisesta syystä. Ottelun erotuomari Clement Turpin katsoi 35. minuutilla taivaalle ja huomasi kentän yläpuolelle lennätetyn dronen. Siihen oli kiinnitetty kiistanalaisen Artsakhin tasavallan eli Vuoristo-Karabahin alueen lippu.
Turpin määräsi ottelun keskeytettäväksi. Pelaajat palasivat kentälle vasta sitten, kun drone poliittisine viesteineen saatiin pois stadionalueelta. Tapauksen taustalla on konflikti, jolla voi olla hyvin vakavat seuraukset.
Vuoristo-Karabah on Etelä-Kaukasiassa sijaitseva alue, josta Armenia ja Azerbaidzan ovat sotineet kahdesti. Itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah kuuluu virallisesti Azerbaidzanille, mutta sen 120 000 asukasta ovat pääosin etnisiä armenialaisia.
Tämän vuoden alussa Azerbaidzan sulki ainoan maayhteyden Vuoristo-Karabahin ja Armenian välillä. Saarto on aiheuttanut humanitäärisen kriisin ja näin valtava määrä siviilejä on vaarassa nääntyä nälkään.
Ottelu saatiin kuitenkin pelattua loppuun ja Kroatia otti voiton maalein 1-0.
Armenia-Kroatia -ottelu keskeytettiin tämän tapauksen takia:
Katso myös: Lennokas ja koominen tärsky – Meksikon Gilberto Sepulveda lanasi vastustajan vahingossa jenkkifutistyyliin