MM-kisojen miesten seiväshyppykisasta tuli odotetusti yhden miehen show, kun Armand Duplantis vei kullan uudella maailmanennätyksellä.
Ruotsin Armand Duplantis voitti seiväshypyn miesten maailmanmestaruuden uudella maailmanennätystuloksella, joka on nyt 621. Duplantis ylitti ennätyskorkeuden toisella yrityksellään maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa käydyssä kilpailussa.
Duplantis kohensi nyt MM-olosuhteissa nimissään ollutta ennätystä sentillä. Edellisen maailmanennätyksen hän hyppäsi Belgradissa maaliskuussa järjestetyissä halli MM-kisoissa.
Duplantis ei myöskään selvittänyt uutta ennätyskorkeutta mitenkään rimaa hipoen, vaan kisoissa käytössä oleva uusi grafiikkajärjestelmä kertoi, että Duplantisin ja riman väliin jäi vielä hurjat kahdeksan senttiä ilmaa.
Duplantis oli finaalissa vähemmän yllättäen aivan omilla metriluvuillaan. Muut mitalistit USA:n Christopher Nilsen ja Filippiinien Ernest John Obiena ylsivät kumpikin korkeuteen 594.
Armand Duplantis voittaa MM-kultaa tekemällä uuden maailmanennätyksen:
Katso myös: Anne Zagre sai uusintajuoksun kilpakumppaninsa takia – kaatui uusinnan viime metreillä ja kieri maaliin
Pelaajat: Armand Duplantis