Antti Pennanen siirtyy Mestis-mestarista HPK:n päävalmentajaksi

antti pennanen hpk pallomeri.net
antti pennanen hpk pallomeri.net

HPK:n päävalmentajana ensi kaudesta lähtien toimii Antti Pennanen. HPK ja Pennanen allekirjoittivat kolmen vuoden valmentajasopimuksen. Pennasen sopimus päättyy kauteen 2018-2019.

Pennanen on pelaajaurallaan käynyt läpi HPK:n juniorimyllyn ja aloitti valmentamisenkin HPK:ssa. Vuodet B- ja A-nuorten peräsimessä olivat varsin menestyksekkäitä. HPK:n nuorten valmentamisen jälkeen tie vei HIFK:n ja KalPan valmennusportaan kautta Mestikseen Mikkelin Jukureiden päävalmentajaksi. Viime kaudella Pennanen luotsasi Jukurit Mestiksen mestaruuteen.

Antti Pennanen on innoissaan tulevasta haasteesta HPK:ssa.

Mainos alkaa

”Olen kiitollinen saamastani tuesta ja luottamuksesta, ja aion tulevaisuudessa auttaa kaikin tavoin HPK:ta ja sen pelaajia kehittymään.”

Pennanen tietää, että Liigan päävalmentajana haaste on iso.

”HPK:n kanssa on käyty keskusteluja aiemminkin, mutta koen, että vuodet muissa organisaatioissa ovat tehneet hyvää ja nyt olen valmis vastaamaan tähän kovaan haasteeseen.”

Antti Pennanen kuuluu myös MM-kotikisoihin valmistautuvien Pikkuleijonien valmennusryhmään, joten haasteita riittää myös tälle kaudelle niin Jukureiden, kuin Pikkuleijonienkin kanssa.

”Olen tyytyväinen, että asiat saatiin päätökseen hyvissä ajoin. Nyt on aika keskittyä tämän kauden työhön”, Pennanen summaa.

HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela on mielissään Pennasen sopimuksesta.

”Antti oli meille ykkösvaihtoehto päävalmentajaksi ja on hienoa saada hämeenlinnalaistaustainen valmentaja HPK:hon. Valmentajakysymys käytiin läpi HPK:n hallituksessa ja strategiamme mukaisesti on tärkeää saada hyvä valmentaja joukkueeseemme pitkäaikaisella sopimuksella. Tämä takaa jatkuvuuden toimintaamme.”

Lähde: HPK:n tiedote