Anne Zagre sai uusintajuoksun kilpakumppaninsa takia – kaatui uusinnan viime metreillä ja kieri maaliin

Anne Zagre

Belgian Anne Zagre oli MM-kisojen todellinen epäonnen soturi, kun hänen 100 metrin aitojen alkueräjuoksunsa meni pieleen kahdesti.

Yleisurheilun MM-kisoissa nähtiin harvinainen ja hyvin dramaattinen tapahtumaketju, kun Belgian Anne Zagre joutui pettymään peräti kahteen kertaan naisten 100 metrin aitajuoksun alkuerissä.

Zagre juoksi ensimmäisessä alkuerässä viidenneksi ajalla 13,25. Belgia jätti kuitenkin juoksusta protestin, koska USA:n Nia Ali kaatui ja belgialaisten mukaan hänen kaatumisensa häiritsi Zagren juoksua.

Protesti meni läpi ja Zagrelle myönnettiin uusi mahdollisuus, eli hän sai juosta alkuerän uudestaan ja täysin yksin. Uusintajuoksu sujui hyvin viimeiselle aidalle asti. Sitten Zagre osui aitaan, kompuroi ja lopulta kaatui rymähtäen maahan. Zagre ylitti maalilinjan kierien kyljellään aikaan 14,09, joten välieräpaikka jäi haaveeksi. Hän oli itse sitä mieltä, että olisi selviytynyt jatkoon ilman kaatumista.

– En löydä sanoja. Tunteet ovat sekavat tällä hetkellä, kaikki tuntuu ihan hullluta. Päivä sai huonon päätöksen. Näin on tapahtunut minulle aikaisemminkin, virhe oli suuri, Zagre totesi Aftonbladetin haastattelussa.

Anne Zagre sai protestin jälkeen uusintajuoksun, joka päättyi vielä ensimmäistä juoksua karumpaan pettymykseen:

Katso myös: Jättimäinen ennakkosuosikki USA pupelsi vaihdoissa – Kanada nappasi pikaviestin MM-kultaa