Anderlechtin 17-vuotias junnu taikoi mielettömän maalin – ei suostunut luovuttamaan ja kikkaili vastustajat solmuun

Lucas Stassin Anderlecht

Anderlechtin vasta 17-vuotias junnnulupaus Lucas Stassin teki aivan häikäisevän soolomaalin seuran kakkosjoukkueen paidassa.

Belgian suurseura Anderlechtin maan kakkostasolla pelaavassa akatemiajoukkueessa näyttäisi olevan kypsymässä erittäin mielenkiintoinen nuori lupaus. Vasta 17-vuotias Lucas Stassin nimittäin säväytti sen verran vakuuttavasti viikonlopun vierasottelussa Lierseä vastaan, että nimi kannattanee painaa mieleen.

Stassin teki joukkueensa kaikki maalit 3-2-voittoon päättyneessä ottelussa, mutta erityisesti ottelun avausmaali oli nuorukaiselta huimaa näytöstä.

Maali syntyi 12. minuutilla, kun Stassinille yritettiin pelata läpisyöttö pakkien selustaan. Stassin ei päässyt irti, mutta ei suostunut luovuttamaan. Hän liukui irtopallon itselleen ja pelasi samalla toisen puolustajan pois tilanteesta.

Tämän jälkeen Stassin hassutti kylmänviileästi toisen tilanteeseen ehtineen Lierse-pakin ja kikkasi tyynesti itsensä myös veskarin ohi ennen kuin viimeisteli soolonsa tuikkaamalla pallon tyhjään pömpeliin.

Anderlechtin 17-vuotias Lucas Stassin taiteilee ja taistelee soolonsa maaliin asti upealla tavalla:

Katso myös: Fla-Flu -derby äityi tulikuumaksi loppuhetkillä – rähinä poiki peräti neljä ulosajoa