Aleksandr Bolshunov siirsi vihansa Iivo Niskasesta norjalaisiin

Aleksandr Bolshunov siirsi vihansa Iivo Niskasesta norjalaisiin

Venäjän olympiaurheilijoita Pyeonghangissa edustanut Aleksandr Bolshunov sijoittui 50 kilometrin hiihdossa hopealle – ja sekös miestä kismittää.

Venäläisen puheista on saanut sen käsityksen, että kakkossijalle jäämisen syitä on monia, mutta yksi asia on varmaa: Iivo Niskanen ei vain yksinkertaisesti ollut, rehdillä tavalla, parempi.

Ensin Bolshunov syytti venäläismedian haastattelussa suksiaan, mutta tämän jälkeen myös kultaa hiihtänyttä Niskasta, joka hengitti venäläisen mukaan kisan aikana liian raskaasti ja antoi ymmärtää, että on väsyneempi kuin todellisuudessa oli.

Niskanen itse kuittasi asian siitä kuultuaan huumorilla todeten, ettei siellä kukaan hengittämättä hiihtele.

Aleksandr Bolshunov – selityksiä, osa 3

Nyt Bolshunovilta on tullut jälleen uusi selitys sille, miksei mies päihittänyt Niskasta lopussa.

– Jouduimme kolme viikkoa sitten sairaalaan. Minulla oli yli 40 astetta kuumetta ja olin sairaalassa viikon. Kaksi viikkoa sitten aloitin uudelleen olympiavalmisteluni. Ei ollut helppoa, mutta olen onnellinen, että pääsin kuntoon ja pystyn kilpailemaan, Bolshunov sanoi norjalaisen Nettavisenin mukaan.

Tätä selitystä ei norjalaishiihtäjien keskuudessa kuitenkaan pureskelematta nielty – tai oikeastaan se sylkäistiin samantien takaisin.

– En usko tätä paskankaan vertaa. Jos hänellä olisi ollut 40 astetta kuumetta ja hän oli sairaalassa, ei ole mitään mahdollisuutta, että hän olisi ollut kunnossa täällä. Uskon, että hän on vain ollut kotona harjoittelemassa, Emil Iversen sanoi Nettavisenille Ilta-Sanomien mukaan.

Bolshunov veti tästä pienimuotoisen herneen nenään.

– Olen yllättynyt, että ihminen joka ei tunne minua voi sanoa jotain tuollaista. Se ei ole oikein. Kenenkään ei pitäisi puhua noin. Jos olet nähnyt, mikä on asian laita, anna palaa. Mutta jos et tiedä asiasta mitään, ei pitäisi mitään puhuakaan. Jos olisin ollut hänen asemassaan, en olisi sanonut mitään, Bolshunov vastasi.

Eiköhän Niskanen ole unohdettu tästä kiistasta ja 21-vuotias Aleksandr Bolshunov kääntänee kiukkunsa seuraavaksi norjalaisiin…

Bolshunovin tuoreimmista selityksistä ja urheilijoiden kommenteista uutisoi Ilta-Sanomat.

Aiheeseen liittyvää:

Video: Suomeen 50 kilometrin olympiakultaa 58 vuoden tauon jälkeen – tässä Iivo Niskasen tunteikas maaliintulo

Iivo Niskanen -dokumentti: Näin miehestä kasvoi olympiavoittaja

Video: Ristomatti Hakolalta koominen haastattelu – ”Kyllä siinä oli retkeilyä”

Iivo Niskanen kuittaa olympiavoitostaan ison rahatukun

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut