Video: Bayern-peluri jäätyi pahasti avopaikassa – Ajax-pakki teki fantastisen ryöstön viime hetkellä

Bayern v Ajax / Pallomeri.net

Bayern München ja Ajax kohtasivat harjoitusottelussa, jossa nähtiin samalla nolo jäätyminen ja mielettömän hieno maalipaikan ryöväys.

Bayern München ja Ajax kohtasivat lauantaina harjoitusottelussa, joka päättyi tasapeliin maalein 2-2. Ottelun huimin hetki nähtiin avausjakson lopulla, kun tilanne oli vielä 1-1.

Bayernin Joshua Zirkzee onnistui taitavilla harhautuksilla luomaan itselleen täydellisen avopaikan. Maali ammotti edessä tyhjänä ja Zirkzeen piti enää vain kuljettaa pallo maaliviivan yli. Tai se ainakin vaikutti olevan Zirkzeen suunnitelma, mutta muutoin pätevään suunnitelmaan jäi yksi paha aukko.

Mainos alkaa

Zirkzee nimittäin luuli olleensa yksin, mutta ei tajunnut, että Ajax-toppari Perr Schuurs oli vielä tilanteessa mukana ja jahtasi häntä armotta. Zirkzeen osaksi jäi lopulta nolo jäätyminen aivan satavarmassa paikassa, sillä aikailu kostautui.

Schuurs ei luovuttanut, vaan pelasti aivan saletilta näyttäneen maalin kerrassaan huikealla viime hetken ryöstöllä. Hän liukui juuri oikealla hetkellä aivan tyylipuhtaasti oikeaan kohtaan ja riisti pallon todella tyylikkäästi Zirkzeen jaloista.

Ajax-toppari Perr Shcuurs ryövää viime hetkellä Bayernin Joshua Zirkzeen avopaikan:

Katso myös: Video: Huikea banaanipotku – Strømgodset-pelaaja upotti komean vaparin Eliteserienissä


Joukkueet: ,