Uskomaton nöyryytys! Ajax järjesti sensaation Real Madridin kustannuksella

Uskomaton nöyryytys! Ajax järjesti sensaation Real Madridin kustannuksella

Ajax teki kuluvan Mestarien liiga -kauden suurimman sensaation, kun joukkue pudotti hallitsevan mestarin Real Madridin ulos turnauksesta.

Ajaxin lähtökohdat toiseen osaotteluun olivat hankalat, sillä Real Madrid onnistui hakemaan vieraista 2-1-voiton. Näin ollen hollantilaisjoukkueen piti tehdä vähintään kaksi maali Santiago Bernabeulla, jotta jatkopaikka olisi mahdollinen.

Ajax sai otteluun täydellisen startin, sillä Hakim Ziyech onnistui maalinteossa jo 7. minuutilla. Realin kannattajat hiljenivät täydellisesti reilut kymmenen minuuttia myöhemmin, kun David Neres tuplasi vierasjoukkueen johdon.

Realin puolustus oli koko avausjakson täydellisen sekasorron vallassa eikä Ajaxin nuori ja ennakkoluuloton joukkue jättänyt mahdollisuuksia hyödyntämättä.

Ajaxin hurja meno jatkui toisella jaksolla, kun Dusan Tadic vei vierailijat jo 3-0-johtoon. Tämä tarkoitti samalla sitä, että Real tarvitsi jo kolme maalia tarttuakseen kiinni jatkopaikkaan. Isännät saivat hieman toivoa 70. minuutilla, kun Marco Asensio laukoi pallon tolpan kautta sisään ja toi Realin kahden maalin päähän.

Ilo oli kuitenkin hyvin lyhytaikaista, sillä vain hetki tästä ja Ajaxin Lasse Schone täräytti uskomattomalla vaparimaalilla lukemat 4-1.

Nämä jäivät myös kamppailun loppunumeroiksi, joten Madridin tiistai-illassa päästiin katselemaan suorastaan hyytävää nöyryytystä. Mitään ei kuitenkaan voi ottaa Ajaxilta pois, sillä hollantilaiset tekivät aivan fantastisen suorituksen Santiago Bernabeulla.

Jaa tämä:

Joukkueet: ,

Aiheeseen liittyvät julkaisut