Suomen cupissa nähtiin karu virhe, kun ÅIFK:n maalivahti Eerik Elo tunaroi pahasti ja lahjoitti EIF:lle helpon maalin.
Kolmosta pelaava Åbo IFK lähti pääsi haastamaan ykkösen Ekenäs IF:n Suomen cupin kolmannella kierroksella ja ensimmäisen jakson jälkeen kaikki oli vielä hyvin, kun ottelu oli lukemissa 0-0, mutta toisella jaksolla alkoi tapahtua.
48. minuutilla Augustus Björklund ampui ottelun avausmaalin ja 64. minuutilla EIF nappasi kaksin käsin otteen jatkopaikasta, kun Salomo Ojala teki vieraiden toisen maalin.
Lopullinen sinetti EIF:n jatkopaikalle tuli 70. minuutilla, kun Ojala teki ottelun toisen maalinsa. ÅIFK:n kannalta noloa oli se, että maalivahti Eerik Elolla oli osumassa varsin iso rooli.
Elo oli juuri ottanut hyvän torjunnan ja oli heittämässä avausta omilleen, kunnes hänelle sattui hämmentävä moka. Elo räpelsi heittonsa totaalisesti ja pallo lipsahti puolustajan estelyistä huolimatta Ojalalle, joka painoi pallon armotta verkkoon.
Ojala viimeisteli neljää minuuttia myöhemmin hattutemppunsa ja löi samalla taululle loppulukemat 4-0.
ÅIFK:n maalivahti Eerik Elo töhöili pahasti cup-ottelussa EIF:iä vastaan:
Katso myös: Hämmentävä oma maali Valioliigassa – Crystal Palacen Joachim Andersen juoksi palloa päin