Jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Suomi saa vastaansa Tanskan, jolla on vielä ennen lohkon viimeisen kierroksen otteluita mahdollisuus päästä jatkoon. Suomi sijoittuu Tampereen A-lohkossa varmasti kolmanneksi USA:n ja Ruotsin ratkaistessa lohkovoiton. Tanska-ottelussa panosta on siis vain tanskalaisilla, mutta Suomi tuskin kotiyleisönsä edessä lähtee löysäilemään pudotuspelien kynnyksellä.
Vaikka Suomi lähti kotiturnaukseensa ennakkosuosikkina, kävi heti alussa selväksi, että soitellen ei kannata sotaan lähteä. USA vei tylysti voiton avausottelussa, Saksa kaatui nihkeästi ja Ruotsilta tuli jälleen lunta tupaan voittolaukauksilla. Kehnommat maat Ranska, Unkari ja Itävalta kaatuivat lopulta, mutta ottelut olivat kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Tanskaa vastaan Suomella on jälleen mahdollisuus nostaa tasoaan – mikä olisikin ensisijaisen tärkeää, kun puolivälierässä vastaan tulee takuuvarmasti kivikova joukkue eli joko Kanada tai Tshekki. Leijonat pääsee otteluun käytännössä paineettomassa tilassa, kun Tanska puolestaan saattaa edelleen taistella pudotuspelipaikasta. Tanskan kohtalo riippuu aiemmin pelattavan ottelun Saksa-Ranska tuloksesta.
Suomalaisia ei näy turnauksen pistepörssin kärkikymmenikössä, mutta huolestuttavampaa on kuitenkin päästettyjen maalien määrä. Suomi on päästänyt kuudessa ottelussa peräti 14 maalia, siinä missä lohkon kärkimailla USA:lla ja Ruotsilla vastaava lukema on viisi ja kolme. Varsinkin Ruotsi pelaa tällä hetkellä Leijona-kiekkoa paremmin kuin Jukka Jalosen Suomi, jonka tavaramerkkinä on aiemmin ollut – toisinaan tylsäksikin tuomittu – tiivis viisikkopeli ja tarkka sekä uhrautuva puolustuspelaaminen. Hyökkäyspäässä maalinteko on ollut totutun vaikeaa ja esimerkiksi sisäistä pistepörssiä johtavan Mikko Rantasen maalitili on avaamatta, vaikka tilille onkin kertynyt seitsemän syöttöpistettä. Joukkueen onnistumiset ovat jakautuneet laajalle rintamalle, mutta avainpelaajien onnistumisia kaivataan kovien pelien alkaessa.
Tanskan turnaus on edennyt odotetusti, kun juutit kaatoivat ensimmäisessä kolmessa ottelussa Unkarin, Ranskan ja Itävallan, joskin Ranska kaatui vasta jatkoajalla. Pudotuspelien kannalta ratkaiseva ottelu Saksaa vastaan päättyi kirvelevään 4-6 tappioon huikean näytelmän jälkeen eikä Tanskasta ollut enää haastamaan Yhdysvaltoja tai Ruotsia. Mikäli Saksa voittaa Ranskan ja saa vähintään kaksi pistettä päivän ensimmäisestä ottelusta, ei Tanskalla ole enää mitään panosta ja lohkosijoitus on viides. Jos Saksa puolestaan häviää, on Tanskalla edessään pakkovoitto, jotta turnaus jatkuisi pudotuspeleissä.
Tanskalaisten tunnetuimmat nimet, NHL:n Winnipegissä tehoileva Nikolaj Ehlers sekä suomalaisille Jokereista tuttu Nicklas Jensen kuuluvat turnauksen parhaimmistoon. Ehlers on nakutellut tehot 4+4 ja on turnauksen pistepörssin neljännellä sijalla, kun Jensen on puolestaan sijalla 17 tehoilla 2+6. Vertailun vuoksi Suomen parhaat pistemiehet Mikko Rantanen on sijalla 12 tehoilla 0+7 ja Sakari Manninen 17. tehoilla 3+3. Kovan ykkösketjun sentterinä pelaa NHL:ssäkin käväissyt ja viime kaudella SHL:n Linköpingissä mainion kauden pelannut luotettava työjuhta Patrick Russell. Ykköspakkiparissa pelaavat puolestaan SHL:n Malmössä leipänsä ansaitsevat Matias Lassen ja Markus Lauridsen, Tanskan ykköskenttä onkin laadukas ja hyökkäyspäässä alati vaarallinen, mutta joukkueen taso laskee dramaattisesti ykkösnyrkin takana.
Accuscoren simulaatiot vs Coolbet kertoimet
Suomen otteet eivät ole vakuuttaneet turnauksen aikana ja myös tilastollisesti Leijonien esitykset ovat olleet odotettua kehnommat. Tästä huolimatta Suomi lähtee Tanskaa vastaan simulaatioiden perusteella selkeänä ennakkosuosikkina, kun voitto irtoaa viimeistään voittolaukauksilla 76.9% todennäköisyydellä ja Tanskalle jää 23.1% todennäköisyys napata vähintään kaksi pistettä. Oletuksena on, että Tanskalla on ottelussa vielä panosta. Accuscoren kerroinrajat moneyline-kohteelle olisivat siis 1.30 – 4.33. Coolbet tarjoaa moneyline-kertoimiksi 1.25 – 6.00.
Suomen nihkeä hyökkäyspeli ja heikosti sujunut puolustuspeli näkyy myös simulaatioiden maalimäärässä. Tanskaa vastaan Suomi onnistuu maalinteossa keskimäärin 3.5 kertaa, mutta myös Tanska heiluttelee maaliverkkoja keskimäärin 2.0 kertaa. Kokonaismaalimäärä on siis keskimäärin 5.5. Simulaatioissa yli 4.5 maalia tapahtuu 66.3% todennäköisyydellä ja yli 5.5 maalia 44% todennäköisyydellä. Accuscoren kerroinrajat olisivat siis 1.51 ja 2.27. Coolbet tarjoaa kohteelle yli 4.5 maalia kertoimen 1.68 ja kohteelle yli 5.5 maalia kertoimen 2.33.
Suomen todennäköisin pistemies on jälleen Mikko Rantanen, peräti 60% todennäköisyydellä ja Tanskalta puolestaan ykkösketjun laiturit, Nikolaj Ehlers sekä Nicklas Jensen tekevät vähintään pisteen noin 42% todennäköisyydellä per pelaaja. Simulaatioiden perusteella Rantasen pisteen kerroin pitäisi olla 1.67 ja Ehlersin sekä Jensenin noin 2.38. Coolbet tarjoaa Rantasen pisteestä kertoimen 1.32, Ehlersin 1.86 ja Jensenin 2.15.
Ottelun todennäköisimmät lopputulokset ovat 3-2 ja 4-2 Suomelle ja tapahtuvat noin 8% todennäköisyydellä, jolloin kerroin olisi 12.50. Coolbet tarjoaa tulokselle 3-2 kertoimen 18.00 ja tulokselle 4-2 kertoimen 17.00.