MM-kisojen pudotuspelit käynnistyvät puolivälierien merkeissä torstaina ja lohkonsa kolmanneksi sijoittunut Suomi saa vastaansa B-lohkon kakkosen eli Kanadan. Tampereen Nokia Areenassa klo 20:20 alkavan ottelun voittaja etenee välierään, kun hävinnyt osapuoli saa pakata laukkunsa. Suomi lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina ja kotiyleisön tuki on myös Leijonien puolella, vaikka Kanada ottelussa kotijoukkue onkin.
Kanada esiintyi alkusarjassa odotetusti ja teki tarvittavan jatkopaikan varmistamiseksi. Tappio Sveitsille, niukka voitto rankkareilla Slovakiasta sekä yllätystappio rankkareilla Norjalle kertovat, että aivan parhaimmillaan Kanada ei vielä alkusarjassa ole ollut. Kolmissa peräkkäisissä MM-kisoissa finaaleissa esiintynyt Kanada ei kuitenkaan tunnetusti paljasta kaikkia korttejaan alkusarjassa, vaan panosten kovetessa myös kanadalaisten pelaaminen paranee kuin taikaiskusta.
Hallitseva maailmanmestari Suomi ei myöskään esittänyt parastaan alkusarjassa, mutta joukkue on täynnä kovissa paikoissa marinoituneita maajoukkuepelaajia. Erityisesti Suomen materiaalin laajuus ja ratkaisupotentiaali myös alemmissa ketjuissa ovat huippuluokkaa eivätkä kisojen supertähtiin kuuluvat Mikko Rantanen, Sakari Manninen ja Kaapo Kakko kalpene vertailussa Kanadan NHL-pelaajiin.
Kanada iski alkusarjassa keskimäärin 3.57 maalia ja päästi 1.57. Molemmat lukemat olivat B-lohkon toisiksi parhaat heti lohkovoittaja Sveitsin jälkeen. Ylivoimalla Kanada iski neljä maalia ja ylivoiman tehoprosentti oli 22.22%, joka oli vasta lohkon neljänneksi paras. Alivoimalla Kanada puolestaan oli erinomainen ja lohkonsa kakkonen päästäen vain kaksi maalia prosentilla 91.30%. Kanada laukoi maalia kohti koko turnauksen eniten, keskimäärin 38.6 kertaa ottelua kohden ja vastaavasti päästi vastustajan laukomaan keskimäärin 22.1 kertaa, joka oli B-lohkon toisiksi vähiten.
Suomi teki alkusarjan seitsemässä ottelussa keskimäärin 4.00 maalia ja päästi keskimäärin 2.14 maalia. Tehdyissä maaleissa Suomi oli USA:n jälkeen lohkon kakkonen ja päästetyissä maaleissa puolestaan kolmas, kun sekä USA että Ruotsi tilkitsivät puolustuspäänsä Suomea paremmin. Suomen ylivoima oli kuudella ylivoimamaalilla vasta lohkon viidenneksi parasta prosentilla 28.57%, mutta alivoimalla Suomi oli rautaa päästäen vain yhden maalin, prosentin ollessa lohkon paras 92.86%. Suomi laukoi maalia kohti USA:n jälkeen lohkon eniten, keskimäärin 34.1 kertaa ja päästi vastustajan laukomaan keskimäärin 20.6 kertaa.
Accuscoren simulaatiot vs Coolbet kertoimet
Suomi ja Kanada ovat viimeisten vuosien aikana profiloituneet erinomaisiksi pudotuspelijoukkueiksi, joiden otteet paranevat kovissa peleissä. Suomi ja Kanada ovat kohdanneet finaalissa kolmissa peräkkäisissä MM-kisoissa, joista Suomi vei voitot vuonna 2019 ja 2022. Nyt joukkueet kohtaavat jo puolivälierässä ja odotettavissa on äärimmäisen tasainen kamppailu.
Accuscoren simulaatioissa Suomi on niukasti Kanadaa parempi ja etenee jatkoon 53% todennäköisyydellä. Kerroinraja Suomen voitolle on siis 1.89 ja Kanadan voitolle 2.13. Coolbet tarjoaa Suomen voitolle kertoimen 1.81 ja Kanadan voitolle vastaavasti kertoimen 2.01.
Tiukasta ottelusta kielii myös simulaatioiden maalimäärä. Suomi osuu keskimäärin 2.3 kertaa ja Kanada puolestaan 2.2 kertaa. Keskimäärin maaleja isketään siis tarkalleen 4.5. Coolbet tarjoaa kohteelle alle 4.5 maalia kertoimen 2.05, joka on marginaalisesti korkeampi kuin Accuscoren simulaatioiden 50%. Ottelun todennäköisin lopputulos varsinaisen peliajan jälkeen on 2-2, joka tapahtuu noin 13% todennäköisyydellä. Myös tulokset 3-2 ja 2-3 tapahtuvat muita useammin, noin 8% ja 7% todennäköisyydellä. Coolbet tarjoaa tulokselle 2-2 kertoimen 9.30, tulokselle 3-2 kertoimen 18.00 ja tulokselle 2-3 kertoimen 17.00.
Joukkueiden todennäköisimmät pistemiehet ovat tuttuakin tutummat: Suomen Mikko Rantanen merkkauttaa vähintään pisteen 57% todennäköisyydellä ja Kanadan Mackenzie Weegar puolestaan 47% todennäköisyydellä. Kerroinrajat pelureiden pisteelle ovat siis 1.75 ja 2.13.